Takaisin
Tähtien Joulu
Klassinen

Tähtien Joulu

su 29. marraskuuta · klo 15.00 · Korkalovaaran kappeli

Tähtien Joulu — su 29. marraskuuta · klo 15.00, Korkalovaaran kappeli, Rovaniemi. Liput saatavilla ennakkoon.

Kuvaus

Tenori Jyrki Anttila on saanut upeat muusikot mukaan joulukiertueelleen Tähtien Joulu.
Pianistina kiertueella soittaa Anu Kosonen, joka konsertoi aktiivisesti maamme huippuartistien kanssa mm. Diandra ja Pepe Willberg.
Yhteistyö Jyrki Anttilan kanssa on jatkunut jo yli 20 vuotta ja hän saikin viime vuonna hopeisen ansiomerkin yhteistyöstään Operart Jyrki Anttilan palveluksessa.
Viulisti Elisa Järvelä asuu nykyään Sveitsissä ja on urallaan työskennellyt useiden suomalaisten orkesterien viulistina. Elisa esiintyy merkittävissä tilaisuuksissa ympäri Eurooppaa ja saanut vankan suosion viulistina.
Tähtien Joulu konsertin ohjelma on rakennettu sekä kansainvälisen, että kotimaisen joulumusiikin upeilla lauluilla. Konsertissa kuullaan myös soittajien kaksi ihanaa numeroa.

Sijainti

Korkalovaaran kappeli
Korkalovaaran kappeli, Vaaranlammentie 3, 96500 Rovaniemi