Takaisin
Dynazty (SWE)
Metal

Dynazty (SWE)

to 25. helmikuuta · klo 19.00 · Tullikamarin Klubi

Dynazty (SWE) — to 25. helmikuuta · klo 19.00, Tullikamarin Klubi, Tampere. Liput saatavilla ennakkoon.

Kuvaus

DYNAZTY: KIERTUE SUOMESSA JA UUSI ALBUMI TALVELLA 2027

Vuonna 2008 perustettu Dynazty on vuosien varrella kasvanut skandinaavisesta hard rock -skenestä todelliseksi voimatekijäksi ja merkittäväksi nimeksi modernin melodisen metallin huipulla.

Helmikuussa 2027 yhtye saapuu jälleen tervehtimään suomalaisia ystäviään. Dynazty iskee 25.2. Tullikamarin Klubilla. Ennakkoliput keikoille tulevat myyntiin keskiviikkona 4. marraskuuta 2026.

Dynaztyn uran merkittäviin virstanpylväisiin kuuluu vuonna 2020 julkaistu, listoja valloittanut albumi The Dark Delight, joka on myynyt kultaa sekä Ruotsissa että Suomessa. Myös albumin singlelohkaisu Heartless Madness on yltänyt platinalevyn myyntilukemiin.

Viime vuosina tehdyt kiertueet sellaisten yhtyeiden kuin Sabaton, Powerwolf, Battle Beast, Pain ja Kissin’ Dynamite kanssa ovat vakiinnuttaneet Dynaztyn aseman yhtenä Euroopan merkittävimmistä oman sukupolvensa live-esiintyjistä.

Elokuussa 2024 Dynazty päätti laajan Euroopan kesäfestivaalikiertueensa

Sijainti

Tullikamarin Klubi
Tullikamarin Klubi, Tullikamarin aukio 2, 33100 Tampere