Takaisin
Honey B & T-Bones
Blues

Honey B & T-Bones

pe 2. huhtikuuta · klo 19.00 · Raahesali

Honey B & T-Bones — pe 2. huhtikuuta · klo 19.00, Raahesali, Raahe. Liput saatavilla ennakkoon.

Kuvaus

Honey B & T-Bones
1980-luvun alussa blues- ja rhythm & blues -yhtyeenä aloittanut Honey B & T-Bones on suomalaisen rytmimusiikin legenda.
Yhtyeen keulakuva on basisti-laulaja Aija Puurtinen. Kitaristina toimii hänen aviomiehensä, myös toimittajana tunnettu Esa Kuloniemi.
Yhtye on 44 vuoden ajan kulkenut musiikki edellä ja uudistanut jatkuvasti ilmaisuaan. Bluesvaikutteet vähenivät yhtyeen musiikissa 1990-luvun puolivälin jälkeen, ja vuosikymmenten varrelle mahtuu monia erilaisia musiikillisia vaiheita. Honey B & T-Bones tunnetaan myös yhtenä Suomen kovimmista livebändeistä.
”Honey B & T-Bones on nyt ehdottomasti parhaassa vedossaan”, kirjoittaa Keskisuomalaisen Pentti Ronkanen live-arviossaan. ”Intensiteetti on huikea, komppi ryskää energisenä ja Aija Puurtisen persoonallisen laulun rinnalla kulkee Esa Kuloniemen kitarataituruus sekä mieletön soundivalikoima. Rakkaudella vaalittu perheyhtye on tyylien hurmaavana sekoituksena ainutlaatuinen maailmassa.”
Uudistumisvaihe on meneillään nyt

Sijainti

Raahesali
Raahesali, Kirkkokatu 28, 92100 Raahe