Takaisin
Inariveljet + Lopunajan Viihdeorkesteri
Blues

Inariveljet + Lopunajan Viihdeorkesteri

pe 6. marraskuuta · klo 19.00 · Koskikatu 8

Inariveljet + Lopunajan Viihdeorkesteri — pe 6. marraskuuta · klo 19.00, Koskikatu 8, Joensuu. Liput saatavilla ennakkoon.

Kuvaus

INARIVELJET + SUPPORT LOPUNAJAN VIIHDEORKESTERI 6.11.

Inariveljet on omalaatuinen kansanmusiikkiyhtye, joka yhdistelee perinteisiä kansanlauluja suomesta ja karjalasta, tanssittavaan rytmimusiikkiin sekä mm. rock ja blues vaikutteisiin. Inariveljet syntyi Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo -yhtyeen tutkimusretkistä varhaiseen kansanmusiikkiin n. 15 vuotta sitten. Yhtyeen esikoisalbumi ilmestyi vuonna 2015.

Kesällä 2024 Inariveljet palasi pitkän tauon jälkeen uudistetulla ja isommalla kokoonpanolla ja julkaisi toisen albuminsa Eeppiset pajot. Mukaan liittyi kolme laulajaa puhaltimineen; Jenni Hanikka, Mirja Hanikka ja Iida Tallqvist sekä aiemmin mm. Litku Klementin bändissä soittanut basisti Juho Kalliolahti. Lisäksi Joose Keskitalon lisäksi yhtyeessä vaikuttaa alkuperäiset jäsenet Arwi Lind ja Mikko Kankaanpää. Inariveljien kolmas ja nykyisen kokoonpanon ensimmäinen albumi Kurki kuusesta huhusi ilmestyy marraskuun alussa. Levynjulkkareita vietetään Joensuun Näyttämöllä 6.11.

Sijainti

Koskikatu 8
Koskikatu 8, 80100 Joensuu