Takaisin
The 69 Eyes - Tour Acustica 2027
Rock

The 69 Eyes - Tour Acustica 2027

la 27. helmikuuta · klo 19.00 · Lappeenranta-sali

The 69 Eyes - Tour Acustica 2027 — la 27. helmikuuta · klo 19.00, Lappeenranta-sali, Lappeenranta. Liput saatavilla ennakkoon.

Kuvaus

The 69 Eyes tuo itsestään esiin uuden puolen akustisena ja suuntaa konserttisaleihin

Goottirockbändi The 69 Eyes tuo melodisen puolensa esiin julkaisemalla vuoden 2027 alussa akustisten Acustica- albumin ja tuomalla musiikkinsa uusin sävyin keikkayleisölle koko Suomen kattavan konserttisalikiertueen muodossa helmikuussa 2027. Tour Acustica saapuu Lappeenranta-saliin lauantaina 27. helmikuuta.

- Olemme rundanneet tauotta ympäri maailmaan viimeiset kolme-neljä vuotta. Tsekkasin kesällä että meillä on ollut vuoden sisään 89 keikkaa 22 maassa. Rokki on parasta livenä, mutta nyt on aika vaihtaa vaihdetta. Akustinen konserttisalikiertue sopii juuri tähän hetkeen. Esimakuna sille teimme uudet sovitukset monesta tutusta 69-biisistä levylle asti. Acustica on kutsu tulla kuuntelemaan meitä akustisesti, Jyrki 69 sanoo.

Ensimmäisiä maistiaisia tulevasta saadaan perjantaina 25.9.2026 kun albumin ensimmäisenä singlenä julkaistaan yhtyeen kansainvälinen menestyskappale Brandon Lee. Blessed Be -alb

Sijainti

Lappeenranta-sali
Lappeenranta-sali, Villimiehenkatu 1, 53101 LAPPEENRANTA