Selloduo Varonen – suomalaisten sävelten syleilyyn Kakskerran kirkkoon
su 26. heinäkuuta · klo 17.00 · Kakskerran kirkko
Selloduo Varonen – suomalaisten sävelten syleilyyn Kakskerran kirkkoon — su 26. heinäkuuta · klo 17.00, Kakskerran kirkko, Turku. Esiintymässä: Selloduo Varonen. Liput ovelta.
Kokoonpano
Kuvaus
Esiintymään tulee yksi Suomen aktiivisimmista klassisen musiikin yhtyeistä: Selloduo Anna-Maaria & Olli Varonen.
Luvassa on Lasse Mårtensonin, Oskar Merikannon ja Nils-Eric Fougstedtin tuotantoa. Niin ikään kuullaan Sikermä suomalaisia kansanlauluja, jonka on koonnut ja säveltänyt selloduolle Anna-Maaria Varonen. Mukana on myös Anna-Maarian uudehko sävellys laululle ja sellolle, joka on tehty Lauri Pohjanpään runoon ”Lapsuuden maa”. Myös klassisia säveliä on tarjolla Aulis Salliselta ja Jean Sibeliukselta. Duo-ohjelmiston lomassa kuullaan myös sooloesityksiä.
Varoset ovat esiintyneet kahden sellon duona kesästä 2000 alkaen. Satojen kotimaisten konserttien lisäksi duo on konsertoinut Ruotsissa, Virossa, Unkarissa, Tsekissä, Espanjassa ja Senegalissa. Duon esityksiä on taltioitu ennestään kuudelle cd-levylle. Radio- ja tv-esiintymisiä duolla on ollut Suomessa, Ruotsissa ja Unkarissa. Uusin, kesäkuussa 2026 ilmestyvä levy Rauhan silta sisältää Anna-Maarian hengellisiä lauluja sekä säv